maanantai 25. tammikuuta 2021

5 tapaa tehdä arjesta ekologisempi

Kuluta ensin tuote täysin loppuun. Jokainen tuote, jonka ostat, ansaitsee tulla käytetyksi koko elinkaarensa verran. Olemme ihmisinä hyvinkin taipuvaisia ostamaan tuotteita, joita emme välttämättä tarvitse. Myös näin ekologisuuden ollessa pinnalla, heitetään helposti vielä se käyttökelpoinen muovinen tiskiharja roskiin ja ostetaan uusi luonnonmukaisempi vaihtoehto. Virhe! Tästä on ekologisuus kaukana, koska vaihtamalla käyttökelpoisen tuotteen uuteen, saat aikaan turhaa jätettä. Kun olet ostamassa uutta, mieti tarkkaan sattuisiko sinulta löytymään vielä kaapin perältä uusi käyttämätön tuote tuhoutuneen tilalle. Ja ylipäätään ostoksia tehdessä, mieti tarvitsetko sitä oikeasti. 


Kierrätä rikkoutunut tuote uudeksi. Tekstiilien kohdalla tämä on todella helppoa, mikäli sinulla on rikkinäinen puuvillavaate, jota on vaikea saada enää uudeksi vaatteeksi, voi siitä toteuttaa vaikka ja mitä! Myös harsoista ja pyyhkeistä saa kaikenlaista aikaan! Meillä varsinkin lapsilla vaatteet kuluvat polvista puhki. Näistä ja nimenomaan 100% puuvillaa olevista rikkinäisitä vaatteista jatkojalostan kestolappuja, joita on helppo käyttää vanulapun tapaan. Niistä saa myös oivia tiskirättejä. Pyyhkeistä ja harsoista on helppo tehdä kestotalouspyyhkeitä, joten näin ollen ei välttämättä talouspaperia tarvita. Tällä tavalla tuotteelle saa pidennettyä ikää toisenlaisessa merkityksessä. 


5 tapaa tehdä arjesta ekologisempi
Kestolappuja vanhoista lasten vaatteista.

Suosi kirpputoreja. Kirpputoreilla on paljon hyvää ja käyttökelpoista tavaraa myynnissä, vieläpä edullisesti. Tähän sopii hyvin sanonta, toisen roska voi olla toisen aarre. Mitä kirpputoreja kiertelee, siellä on tavaraa laidasta laitaan hyvin paljon. Se jo kertoo siitä, että ihmisillä on tavaraa liiaksikin asti. Miksi siis mennä ostamaan heti uutta kaupasta, kun sen voi saada kirpputorilta edullisemmin? 


Mikäli taas kirpputorit tuntuvat jotenkin vastenmielisiltä, niin sijoita mieluiten laadukkaaseen ja arvokkaampaan tuotteeseen, saatikka pikamuotiketjujen tuotteisiin. Pikamuotiketjujen tuotteet ovat kuitenkin usein lyhyt ikäisiä, jonka johdosta tuote on nopeammin roskis kamaa. Satsaamalla kalliimpaan ja laadukkaampaan, säästät kukkaroasi ja luontoa, koska tuotetta ei tarvitse kovin usein uusia. Monesti siinä hetkessä se halvempi voi houkutella enemmän, mutta silloin kannattaa miettiä juuri sen tuotteen tulevaisuutta, kuinka kauan se mahtaa kestää ja paljon se tulee loppupeleissä maksamaan vuosittain vs. samantyylinen laadukkaampi ja arvokkaampi tuote.


Vältä muovia, mutta älä silti heitä jo kaapissasi lojuvia muovituotteita pois! Käytä ne ensin loppuun ja vasta sitten kun on tarve uusia valitse se ekologisempi vaihtoehto esim. puinen tai kierrätetystä muovista valmistettu tuote. Vie muovit kierrätettäväksi, esim. Sini valmistaa kierrättäen muovista siivousvälineitä. Tupperware on kehitellyt elintarvikekäyttöön soveltuvan muovin, joka valmistetaan kaikesta siitä kertakäyttöisestä muoviroskasta + valmistavat erilaisia tuotteita muovijätteestään.  Joten, jos puiset vaihtoehdot eivät houkuta, on mahdollista ostaa ekologisempia muovituotteita, jotka on mahdollista kierrättää uudelleen käyttöön. 


Nämä ovat ainakin itselleni tärkeitä asioita. Pyrin käyttämään tuotteet ensin loppuun, jonka jälkeen mahdollisesti jatkojalostamaan sen, jos se on mahdollista. Ostan monesti omat sekä lasten vaatteet kirpputoreilta, koska varsinkin lapsien vaatteet ovat melkein kuin uusia, vaikka niitä olisi käytetty. Lapset kun kuitenkin kasvavat koko ajan hurjaa tahtia, niin heillä vaatteiden käyttöikä tahtoo jäädä pieneksi. Mikäli kirpputoreilta ei satu löytymään juuri sellaista jota etsin, ostan tuotteen uutena, mutta siinäkin laatu korvaa hinnan.

Itse taas olen persoona, joka haluaa ostaa tarpeeseen. Siksi monesti ostan esim. pyykkipulverin sitten vasta kun se on loppu. Meillä taas mies on enemmänkin tarjoushaukka ja juoksee tarjousten perässä, nim. kaappi täynnä taas suihkusaippuaa ja hammastahnaa. Siksi joudun monesti tarkistamaan ensin kaapit, sattuuko sieltä löytymään tarvitsemani ennen kuin riennän kauppaan ostamaan uuden pullon fairya. 


Millaisia ekologisia tekoja sinä teet päivittäin?  Minkälaista on sinun kulutuskäyttäytymisesi? 


keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Kalenterit vuodelle 2021: Näillä pidän elämäni hallinnassa!

Tänä vuonna tulen käyttämään apunani perus kalenteria, sekä bullet journalia. Kaupasta ostettua kalenteria käytän pääasiassa ajankäyttöön, sekä muistuttamaan koulutehtävien deadlineistä, että tenteistä. Bullet Journalia käytän sitten monipuolisemmin kaikkeen muuhun, kuten tiettyjen tavoitteiden saavuttamiseen, erilaisien asioiden seurantaan ja niin edelleen. 

Kalenterit vuodelle 2021: Näillä pidän elämäni hallinnassa!

Kalenterikseni valitsin kaupasta kovakantisen kalenterin, jonka sisäsivut ovat tehty kierrätetystä paperista. Tässä kalenterissa on ihan ensimmäisenä kaikki kuukaudet vuoden 2020 joulukuusta vuoden 2021 joulukuuhun aukeamina. Näin minun on helppo katsoa tärkeät deadlinet helposti yhden kuukauden kohdalta. Sivussa on myös pieni palsta kirjoittamiseen, johon voi laittaa tärkeitä muistiinpanoja kuukautta varten. Viikko näkymään kirjaan luentojen aikataulut ja muut menot, sekä myös ne tärkeät deadlinet. Tämä ratkaisu sopii minulle hyvin, koska perinteinen on vielä minulle se helpoin tapa hallita ajankäyttöäni.


Bullet Journalina minulla on tämä Tokmannista saatava glitterkantinen, pisteytetty vihko. Tähän olen jo joskus aikaisemmin raapustanut asioita, mutta nyt se tulee kulkemaan koko vuoden mukana. Aikaisemmin bujoiluni on nimenomaan kaatunut siihen, että olen yrittänyt tehdä siitä täydellisen ja liian kalenterimaisen. Nyt lähden täyttämään tätä rennolla ja minimalistisella otteella, joten kynnys sen täyttämiseen on matalampi. 

Kalenterit vuodelle 2021: Näillä pidän elämäni hallinnassa!

Tein ihan ensimmäiseksi bujooni avaimen, jolla minun on helpompi tarkistaa, millainen tehtävä tai asia on kyseessä. Seuraava näkymä on sitten vuosikatsaus, johon olen kirjannut suomalaisia liputuspäiviä ja ihan ihmisten syntymäpäiviä ylös. Tästä on helppo tarkistaa tärkeät juhlalliset päivät. Sitten päästään vuoden 2021 saavutukset aukeamalle, johon olen kirjannut asioita, joita toivon tältä vuodelta saavutettavaksi. Olen vielä kategorioinut ne elämä, terveys, raha ja ura kategorioihin. Näin on minusta helpompi saavuttaa tavoitteitansa ja toiveitansa, kun ne on omissa kategorioissaan.  Seuraavan aukeaman jätin alun perin tyhjäksi, jotta voisin siihen kehitellä jotain vuosiseurantaa. Toiselle sivulle sain jo aikaiseksi vuoteni pixeleinä, johon merkitsen mielialaani päivittäin värittäen ruudukkoa. Kiva sitten tutkailla myöhemmin, minkälaisia päiviä vuoteen mahtui!

Kalenterit vuodelle 2021: Näillä pidän elämäni hallinnassa!

Joka kuukausi tulen tekemään näkymän, jossa on kuukauden päivät ja viikot. Niiden viereen psytypalkkiin laitan kuukausittaisia saavutuksia, joita haluan kuukauden aikana saavuttaa elämässä, terveydessä, rahassa ja urassa. Alhaalle teen tavoitteita tätä blogia, youtubea ja instagramia varten kyseiselle kuukaudelle. Näin minun on helppo seurata ja katsoa, mitä olen kuukauden aikana ajatellut saavuttaa ja toteuttaa, kun kaikki löytyvät yhdeltä aukeamalta! Seuraavalle aukeamalle ennen viikkonäkymää olen toteuttanut listan, johon kirjoitan yhden positiivisen asian päivässä. Tekee mielenterveydelle hyvää etsiä edes yksi positiivinen asia päivästä ja saat hyvän tuulen ennen nukkumaanmenoa. Viereisellä sivulla onkin sitten erilaisia seurantoja, kuukautisten seuranta kuluvalta kuulta, sekä muutamia muita asioita, jotka haluaisin rutiiniksi arkipäivääni. Seuraan tässä myös, milloin olen julkaissut jotain blogissani, instassani tai youtubessani.


Kalenterit vuodelle 2021: Näillä pidän elämäni hallinnassa!

Viikkonäkymä bujossani on hyvin pelkistetty. Jokainen viikko mahtuu yhdelle sivulle. Tänne kirjaan asioita, jotka haluaisin toteuttaa sen päivän aikana. Esimerkiksi siivouspäivän, kauppapäivän, muita arkisia askareita ja asioita, jota ei välttämättä tee edes joka kuukausi. Kuten vaikka tavaroiden myyntiin laittoa Facebook kirppikselle. Kirjaan myös bujooni ideoita sen päivän kohdalle kun niitä saan. Näin ne on minulla jossain tallessa kirjattuna, koska helposti ne unohtuvat seuraavana päivänä.

 

Bujoilu on siis todella monipuolista, ja sitä voi toteuttaa ihan sillä tavalla kuin tykkää! Jotkut kirjaavat sinne vain muistoja, jotkut tekevät siitä oman näköisen kalenterin. Sen kirjo on niin laaja, että se on vain toteuttajasta kiinni minkälainen siitä tulee. Jos et ole vielä kokeillut, suosittelen lähtemään rohkeasti tekemään ja kokeilemaan bujoilua. Tämä kehittää luovuutta ja saa ainakin minut rentoutumaan!

 

Millainen sinun bullet journalisi on tai tulisi olemaan?

Miten hallinnoit ajankäyttöäsi vuonna 2021?


sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Toiveita vuodelle 2021

Vuosi 2020 kun oli millainen oli, haluaisin vuoden 2021 olevan huomattavasti erilaisempi. En sanoisi, että nämä olisivat uuden vuoden lupauksia, koska lupaukset on helppo rikkoa. Sanoisin näiden olevan toiveita, joiden toivoisin toteutuvan. Ainoastaan aika sen näyttää!

toiveita vuodelle 2021

Haluan löytää positiivisen itseni uudelleen. Olen ollut koko vuoden hukassa ja unohtanut itseni. Tiedostan, että edelleen se positiivinen Kati tuolla jossain sisuksissani elelee. Se täytyisi vain löytää. Tähän ei auta kuin aika, sekä iso työ, jonka joudun isossa mielessäni tekemään. 


Toivoisin matkaa perheenä, mielellään Kuusamoon kiitos!  Rakastuin Kuusamoon aikanaan ja sinne haluaisin palata kesäretken merkeissä. Olisi hienoa lähteä koko perheen kanssa viettämään laatuaikaa johonkin muualle. Tämän kohtalosta määrittelee se kyseinen virus, joka aiheutti maailman laajuisen pandemian. 


Oppia ylläpitämään rutiineja. Rutiinit ovat aina olleet itselleni tärkeitä, ne kun konkreettisesti saavat pitämään jostain asiasta kiinni. Olen vain unohtanut miten rutiinien ylläpito onnistuu. Sen haluaisin löytää jälleen uudelleen. Pienistä askelista olenkin jo aloittanut, sillä aloitin monen vuoden tauon jälkeen ihonhoitotuotteiden käytön. Se tuokin jo mukavasti tiettyä rutiinia aamuun sekä iltaan. Se on myös miellyttävää ja raikastavaa mielelle, että iholle.

toiveita vuodelle 2021Kuvat valittu onnellisista hetkistä elämässäni.

Päiväkirja päivittäiseksi projektiksi. Rakastan kirjoittaa ja mieli tekee välillä tepposet, joten päiväkirjan kirjoittaminen olisi ihan loistava ratkaisu! Teen vain aina sen aloittamisesta kovin vaikeaa, mutta varmasti kun siitä tulisi osa päivittäistä rutiinia, sen kirjoittaminen olisi lastenleikkiä. Näitä kirjoituksia olisi varmasti mukava lukea myöhemmin muistellen. Aina kun ei kaikkea muista menneistä vuosista. Uskoisin myös nukahtamisen helpottuvan, koska saa kaiken sen tulvan mielestään pois.


Meditointi osaksi arkea. Meditoinnista olisi paljon apua henkisellä puolella, joten olisi mahtavaa saada se osaksi päivittäistä arkea. Tuntuu vain olevan vaikeaa löytää sille päivästä paikka, vaikka se viekin vain pienen osan aikaa. Haluaisin hetken olevan kuitenkin täysin rauhallinen ja hiljainen, mutta se on hieman mahdoton yhtälö lapsiperheessä. Toivottavasti keksin jotain!


Pieniä juttuja, mutta minulle tärkeitä ja suuria asioita saavuttaa. Mitä sinä toivot vuodelta 2021 omalle kohdallesi?


lauantai 2. tammikuuta 2021

Vuoteni 2020 pähkinän kuoressa

 Vuosi 2020 oli hyvinkin erilainen monilta osin. Vuoteen mahtui hyvin paljon vastoinkäymisiä, mutta myös onnen hetkiä. Voisi sanoa, että 2020 on ollut elämäni paskin vuosi ikinä. 


vuoteni 2020 pähkinän kuoressa

Vuoden 2020 aloitin nousemalla urallani apulaismyymäläpäälliköksi. Työmatka kasvoi puolella, mutta olin iloinen ja onnellinen tästä mahdollisuudesta. Halusin kovasti päästä näyttämään kykyni ja tehdä asioita. Poltin kuitenkin itseni nopeasti loppuun, ja jäin sairaslomalle.


Maaliskuussa psykiatri totesi minun sairastavan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Diagnoosi tuli tavallaan yllätyksenä ja tavallaan ei. Olen jotenkin aina tiedostanut tämän sairauden olemassa olon mahdollisuuden. Nyt se vain oli virallista. Vaikka olo oli helpottunut, silti sitä ajatteli miten tästä eteenpäin? Voinko oppia elämään tämän kanssa? 

vuoteni 2020 pähkinän kuoressa

Yritin toukokuun puolessa välissä palata takaisin töihin osa-aikaisesti. Tunsin kuitenkin, että pääni ei vieläkään toiminut oikein ja tein virheitä. Otin virheet hyvin henkilökohtaisesti. Jäin jälleen sairaslomalle ja todettiin lääkärin kanssa, että paluu töihin ei ole enää mahdollinen.   Asiaa helpotti koulupaikka ammattikorkeaan, johon pääsisin kouluttautumaan uuteen. Näin jäin täysin pois töistä ja odotin koulun alkua.


Meitä oli nyt kaksi opiskelijaa kotona, joista toinen aloitti opintien ensimmäistä kertaa esikoulun merkeissä ja toinen uusien uramahdollisuuksien muodossa. Esikoululainen pääsi myös opettelemaan taksilla kulkemista ja ammattikorkeakoululainen bussilla kulkemista. Huomattavasti helpompaa mielelle kulkea julkisilla 1,5h matka suuntaansa, saatikka ajaa se omalla autolla. 

vuoteni 2020 pähkinän kuoressa

Olen joutunut ohjelmoimaan itseni uudelleen. Halusin aina olla täydellinen ja virheetön. Suoriutua asioista täydellisesti. Nyt olen joutunut opettelemaan erilaisen tavan, jotta en polttaisi enää itseäni loppuun. Olen joutunut opettelemaan antamaan itselleni aikaa ja olemaan itselleni armollinen. En sanoisi, että ohjelmointini olisi valmis. Vielä on paljon uuden opettelua eri osa-alueilla, mutta suunta alkaa olemaan oikea.


Vuoden 2020 lopussa olen edelleen rikkinäinen levy, jota yritetään mahdollisuuksien mukaan korjata jälleen eheäksi. Vuoden olen elänyt eräänlaisessa sumussa, josta olen etsinyt ulospääsyä. Toivottavasti löydän sen oikean reitin ulos sumusta! 


Millainen sinun vuotesi 2020 oli pähkinän kuoressa?
© Katinkontit. Design by FCD.